Rokotusinto hiipuu Yhdysvalloissa – miksi?
Noin puolet amerikkalaisista ei halua koronarokotetta pelätessään sen vakavia haittoja1,2. Myös koronaviruksille työssään altistuvat lääkärit ja hoitajat epäröivät ottaa täysin uudella vaikutusmekanismilla kaikille ilmaiseksi tarjottavia koronarokotteita3,4. Monet osavaltiot ovat kieltäytyneet vastaanottamasta heille kuuluvia lisärokoteannoksia5. Yhdysvaltain viranomainen (Food and Drug Administration, FDA) vakuuttaa kuitenkin tehneensä kaikkensa, jotta rokotteet olisivat laadukkaita, turvallisia ja tehokkaita6. Tässä kirjoituksessa etsitään kirjallisuudesta vastauksia kysymykseen siitä, että mistä tässä oikein on kyse.
Luottamus kokeellisiin rokotteisiin ja viranomaisiin on heikkoa
Poikkeuksellisen nopea rokotteen kehittämisaikataulu, SARS-CoV-2 liittyvä tiede ja poliittinen ilmapiiri olivat tärkeimmät syy sille, miksi ammattilaiset eivät halunneet tulla rokotetuksi ensimmäisten joukossa.
Syys-lokakuussa tehtiin 2020 Kalifornian yliopistossa Los Angeles’ssa tutkimus, jossa kysyttiin terveydenhuollon ammattilaisen kantaa COVID-19 rokotteen turvallisuuteen, tehoon ja hyväksyttävyyteen3. Tutkimukseen pyydetystä yli 1000 työntekijästä yhteensä 609 henkilöä osallistui tutkimukseen täyttämällä netissä kyselylomakkeen. Suurin osa (66.5%) vastaajista ilmoitti haluavansa ottaa rokotteen vasta myöhemmin. Poikkeuksellisen nopea rokotteen kehittämisaikataulu (83.4%:lla vastaajista), SARS-CoV-2 liittyvä tiede (76.0%:lla) ja poliittinen ilmapiiri (57.6%:lla) olivat tärkeimmät syy sille, miksi ammattilaiset eivät halunneet tulla rokotetuksi ensimmäisten joukossa. Rokotteen turvallisuus, teho ja hyödyt kansaterveydelle eivät tässä kyselytutkimuksessa tulleet esille merkittävinä huolen aiheina, sillä niistä ei ollut saatavilla luotettavaa tutkimustietoa tutkimuksen toteutusvaiheessa.
Tulosten perusteella tutkijat arvelivat, että vain yksi kolmasosa tästä väestöryhmästä haluaa rokotteen itselleen.
USA:ssa on selvitetty myös maallikoiden asenteita syksyllä 2020 toteutetulla kyselytutkimuksella, johon oli vastannut 258 latinoa ja 1050 tummaihoista henkilöä1. Tulosten perusteella yli puolet (73% ja 55%) kyselyyn vastanneista tietää jonkun, jolla on diagnosoitu COVID-19-virusinfektio. Lisäksi noin puolet (48% ja 52%) vastaajista tunsi jonkun, joka oli joutunut sairaalahoitoon tai kuollut COVID-19 -tautiin. Tästä huolimatta vain pieni osa vastaajista luotti siihen, että rokote on turvallinen (14%, 34%) ja tehokas (18%, 40%). Toisaalta suurin osa osallistujista (72-78%) piti rokotteen turvallisuutta ja tehokkuutta tärkeimpänä omaan rokotuspäätökseensä vaikuttavana tekijänä. Vain pieni osa (4-53%) luotti eri viranomaistahoihin tai lääketeollisuuteen. Tulosten perusteella tutkijat arvelivat, että vain yksi kolmasosa tästä väestöryhmästä haluaa rokotteen itselleen. Täten valistustyöhön panostaminen oli katsottu jatkossa tarpeelliseksi rokotemyönteisyyden lisäämiseksi tässä väestöryhmässä.
Viimeisten vuosien aikana yhä kovemmaksi käyneiden kriittisten äänien vuoksi maailman terveysjärjestö (WHO) on nimennyt vuonna 2019 kahdeksi kymmenestä merkittävimmästä globaalia terveyttä uhkaavasta riskistä globaalit pandemiat ja rokotekriittisyyden (”vaccine hesitancy”)7. Viimeksi mainitun uhkan vähentämiseksi WHO on pyytänyt Hill and Knowlton -nimistä strategisen suunnittelun konsulttifirmaa selvittämään, että miten kansalaisten luottamusta rokotteisiin voitaisiin vahvistaa8. Myös akateemikot ovat tutkineet asiaa ja todenneet kuinka suurin osa ihmisistä luottaa enemmän lähipiiriinsä kuin kaukaisilta asiantuntijoilta tulevaan tietoon9. Selvitysten on toivottu auttavan siinä, että informaatiota rokotusten tarpeellisuudesta ja kansanterveydellisistä hyödyistä pystytään jakamaan mahdollisimman tuloksekkaalla tavalla ja oikea-aikaisesti sekä kohdentamaan oikeille väestöryhmille.
Kansalaisten itsensä vastuulle jää lopullinen päätös siitä, että mihin he luottavat – virallisilta tahoilta tuleviin tietoihin, omiin tietolähteisiinsä, lähipiirissä tekemiinsä havaintoihin vai kokemuksiinsa.
Kansalaisten valistaminen vs. vakavien haittailmoitusten jatkuvasti nouseva trendi
Kansalaisten luottamus ei palautune pelkällä valistustyöllä, ellei sen taustalla ole luotettavalla tavalla tutkittua tietoa. Toistaiseksi sitä ei ole, sillä kliiniset tutkimukset ovat vielä kesken10,11,12. Arvovaltaisessa lääketieteellisessä aikakausilehdessä on lisäksi esitetty epäilyjä siitä, että näillä käynnissä olevilla tutkimuksilla ei pystytä saamaan luotettavaa näyttöä koronarokotteiden turvallisuudesta – ei edes sen jälkeen, kun kliiniset tutkimukset saadaan vuoden – kahden kuluttua päätökseen13.
USA:n haittavaikutusrekisteriin VAERS:iin on viimeisen viikon aikana tullut 1867 uutta vakavaa haittailmoitusta ja 584 ilmoitusta, joissa rokotetun on ilmoitettu menehtyneen. Suurin osa kuolleista on ollut aikuisia, mutta kuolleiden joukossa on ollut myös kolme alle 3-vuotiasta lasta.
Viranomaisille tehtyjen vakavien haittailmoitusten määrä nousee jatkuvasti14. USA:n haittavaikutusrekisteriin VAERS:iin (Vaccine Adverse Event Reporting System) on viimeisen viikon aikana tullut 1867 uutta vakavaa haittailmoitusta ja 584 ilmoitusta, joissa rokotetun on ilmoitettu menehtyneen. Suurin osa kuolleista on ollut aikuisia, mutta kuolleiden joukossa on ollut myös kolme <3-vuotiasta lasta15. Yhteensä VAERS on saanut 14. joulukuuta 2020 – 16. huhtikuuta 2021 välisenä aikana yhteensä 3 186 ilmoitusta kuolemaan johtaneesta tapauksesta15 ja vakavista haitoista yhteensä 10 152 ilmoitusta16.
Vastaavanlainen nouseva trendi vakavien haittailmoituksen määrissä on nähtävissä myös Suomessa17. Vakavia haittailmoituksia on 22.4.2021 mennessä ilmoitettu yhteensä 75917 kun niiden määrä on aiemmin FIMEA:n sivulta löytyneen tiedon perusteella18 todettu 20.4.2021 mennessä olleen 716. Kuolemaan johtaneita tapauksia on 20.4.2021 mennessä ilmoitettu Suomessa yhteensä 58.
Lopuksi
Vastaus otsikon kysymykseen rokotusinnostuksen hiipumisesta Yhdysvalloissa on yksinkertainen. Tutkimusnäyttö uudella vaikutusmekanismilla vaikuttavien ja kiireellä markkinoille tuotujen rokotteiden turvallisuudesta on niukka eikä käynnissä olevista kliinisistä tutkimuksista tulla välttämättä saamaan luotettavaa tietoa. Toisaalta viranomaisille ilmoitettujen vakavien haittavaikutusten ja kuolemaan johtavien tapausten lukumäärän jatkuva nousu puhuu omaa karua kieltään.
Jäljelle jää yksi merkittävä kysymys.
Saavuttaako vakavien haittailmoitusten lukumäärä jossain vaiheessa sellaisen kriittisen rajan, jonka perusteella maailmanlaajuiset massarokotukset lopetetaan?
Viitteet
- https://static1.squarespace.com/static/5f85f5a156091e113f96e4d3/t/5fb72481b1eb2e6cf845457f/1605837977495/VaccineHesitancy_BlackLatinx_Final_11.19.pdf
- https://johnzogbystrategies.com/wp-content/uploads/2020/10/ALL-VOTERS_Oct-2-Poll.pdf
- https://www.medrxiv.org/content/10.1101/2020.11.18.20234468v1
- https://www.washingtonpost.com/business/2020/11/21/vaccines-advocates-nurses-doctors-coronavirus/
- https://apnews.com/article/nm-state-wire-health-coronavirus-government-and-politics-108f1fd0813f0d2ecec1589fd137625d?utm_source=Sailthru&utm_medium=email&utm_campaign=April21_Morning_Wire&utm_term=Morning%20Wire%20Subscribers
- https://www.fda.gov/news-events/press-announcements/fda-continues-important-steps-ensure-quality-safety-and-effectiveness-authorized-covid-19-vaccines
- https://www.who.int/news-room/spotlight/ten-threats-to-global-health-in-2019
- https://efile.fara.gov/docs/3301-Exhibit-AB-20200714-38.pdf
- https://covid19vaccinescommunicationprinciples.org/the-principles/messengers/
- https://clinicaltrials.gov/ct2/show/NCT04368728
- https://clinicaltrials.gov/ct2/show/NCT04470427
- https://clinicaltrials.gov/ct2/show/NCT04516746
- https://www.bmj.com/content/371/bmj.m4956
- https://childrenshealthdefense.org/defender/cdc-investiging-johnson-johnson-vaers-data-reports-deaths-covid-vaccines/?utm_source=salsa&eType=EmailBlastContent&eId=67b8cd25-2a7f-48b4-8568-95ba5d6a78da
- https://www.medalerts.org/vaersdb/findfield.php?TABLE=ON&GROUP1=AGE&EVENTS=ON&VAX=COVID19&DIED=Yes
- https://www.medalerts.org/vaersdb/findfield.php?TABLE=ON&GROUP1=AGE&EVENTS=ON&VAX=COVID19&SERIOUS=ON
- https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/koronarokotteiden-haittavaikutusilmoitukset
- https://koronarealistit.com/koronarokotteetko-turvallisia-myos-pitkaaikaishaittojen-osalta/