Rokote tai sairastamisen tuoma immuniteetti eivät poista rajoituksia tai maskisuositusta.

Rokotteen saaminen ei poista maskisuositusta eikä rajoitteita

Käytä maskia ja eristäydy, vaikka olisit saanut jo kaksi rokotetta tai vaikka olisit saanut immuniteetin sairastamalla koronan.

THL:n mukaan rokote tai sairastamisen tuoma immuniteetti eivät riitä – pitää käyttää maskia ja välttää muita aivan samalla tavoin kuin tähänkin asti.

Iltalehden jutussa kerrotaan 18.3.2021, miten kahdesti koronarokotettu 84-vuotias hoivakodin asukas viettää syntymäpäiviään. Vuokko Heinonen juhli syntymäpäiviään sääntöjen mukaisesti ulkona, monen metrin päästä vierailulle tulleista tyttärestään, hänen puolisostaan ja koiranpennusta. Ei halauksia, ei kosketusta, vaan muutaman metrin turvaväli ulkona:

Vuokko Heinonen ja hänen tyttärensä ihmettelevät, miksi syntymäpäiviä ei saanut vieläkään viettää sisätiloissa.

Vuokko Heinonen on sairastanut koronan viime vuoden lopulla, ja hän on saanut jo kaksi koronarokotetta.

Hoivakodin sääntöjen mukaan hän ei saanut viettää kolmen läheisen seurassa syntymäpäiviään sisätiloissa, vaikka olisi käytetty suojavarusteita.

– Mutta vähän tuntuu nyt siltä, että on menty liian pitkälle. Meitä vähän kuin kuritetaan ja kuristetaan, Heinonen jakaa tuntojaan.

Iltalehti
Syntymäpäivien juhlatila oli nyt tämän näköinen.
Lue koko artikkeli Iltalehden sivuilta

Lääkäri: Maskittomia pidetään vastuuttomina

”Korona on huono tarttumaan. Jos näin ei olisi, niin se olisi vuoden aikana levinnyt jo läpi koko kansan. Suurin osa sairastaa koronan lievänä tai hyvin lievänä (lähde: THL). Silti ilman maskia kulkevia ihmisiä pidetään edesvastuuttomina.”

Erikoislääkäri Jorma Lehtinen 25.2.21 https://lvs.fi/2021/02/25/realismia-koronahysteriaan

Koronarokote ei estä tartuntaa

”Koronarokote ei estä tartuntoja.” Kyse on vain oireiden lieventämisestä. Vertaa esim. buranaan. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007611176.html

Angela Merkel: ”Pandemian pitkittyessä koronarokotuksia tullaan jatkamaan toistuvasti vuosien ajan” https://yle.fi/uutiset/3-11810110

Maskit eivät suojaa viruksilta

Jokaisen maskipaketin takana lukee: ”EI SUOJAA VIRUKSILTA”.

Yle 15.4.20: ”Kasvomaski ei ole hengityssuojain eikä se suojaa käyttäjäänsä koronalta” https://yle.fi/uutiset/3-11304959

Jotta maski suojaisi virukselta, sen pitäisi olla niin tiivis, ettei sen läpi pystyisi edes hengittämään

Nuppineulan päähän mahtuisi 4 biljoonaa (4.000.000.000.000) koronavirusta. Jos maski olisi niin tiivis, että sen läpi ei pääsisi viruksia, niin silloin maskin takana ei voisi hengittää. https://www.tekniikkatalous.fi/…/e063546b-391d-4cf0-8be5…

Kasvomaskeista ei ole hyötyä

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM): ”Kasvomaskien hyöty on vähäinen tai olematon” https://yle.fi/uutiset/3-11375853

Professori Marjukka Mäkelä: ”Tulos maskien vähäisestä hyödystä ei ole muuttunut mihinkään” https://www.kaleva.fi/kohutun-maskiselvityksen…/2983706

LUE MYÖS:

”Maskien suhteen hypättiin labrasta väestöön ja sovittiin, että tehoa on koronan torjunnassa. Aluksi varmaan perusteltua varovaisuusperiaatteen näkökulmasta mutta arviota pitäisi jatkuvasti päivittää. Viestityssä varmuudessa tehosta on uskonnonomaisia piirteitä ja näytöstä pitää voida keskustella. Sen aste on edelleen yhtä huono/ huonompi kuin vuosi sitten. Jos unohdetaan hetkeksi se mitä suositellaan ja katsotaan mitä tiedetään niin ao WHO/ECDC-tiivistelmät ovat hyviä. Merkittävän tehon pitäisi jo näkyä globaalisti seurantadatassa.”

Jussi Sane, THL:n johtava asiantuntija

Maskeissa syöpää ja astmaa aiheuttavia myrkkyjä

Kauko-idästä tuodut halpamaskit sisältävät usein syöpää ja astmaa aiheuttavaa formaldehydiä, joka on 1-luokan karsinogeeni, samoin kuin asbesti. https://www.iltalehti.fi/…/e3fd7a31-a055-4e73-a350…

Lue myös:

Kauppa ei voi laillisesti estää maskittomia tulemasta kauppaan

Henkilökunnalla ei ole lain sallimia keinoja estää maskittomia tulemasta kauppaan, sanoo Kaupan liitto” https://www.mtvuutiset.fi/…/henkilokunnalla-ei-ole…/7946592

Tiedä oikeutesi

Paljon tärkeää tietoa. Kannattaa katsoa. ”Maskipakotteet – Tiedä oikeutesi”: https://www.facebook.com/IhmisoikeuksienPuolesta

Kasvomaskeista on haittaa terveydelle

Scientific director of the Nanodiagnostics research laboratory in Italy Stefano Montanari states: ”Those who wear face masks do not know that they are doing so much harm to their health”. https://twitter.com/robinmonotti/status/1325898529211109377

Kangasmaskit lisäävät infektioita

Lääkäri Ville-Veikko Elomaa: ”Kangasmaskit näyttävät lisäävän influenssatyyppisen infektion riskiä.” https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/…/maskigate-vol2…

Maskin kanssa sydäninfarktin ja ihottuman riski kasvaa, mikrobikasvu moninkertaistuu ja immuunipuolustusjärjestelmä heikkenee

Mikrobiologi Stefano Montanari:

”Jokainen kardiologi sanoo, että maskin kanssa sydäninfarktin riski kasvaa, ja jokainen dermatologi sanoo, että maskin kanssa ihottuman riski kasvaa. Lisäksi jokainen immunologi sanoo, että maskin alla mikrobikasvu moninkertaistuu ja ihmisen immuunipuolustusjärjestelmä heikkenee. Minulla ei ole ongelmaa käyttää maskia puoli tuntia, jos minun täytyy, esim. silloin kun käyn kaupassa. Vaikka maskista ei ole mitään hyötyä. Tai on siitä samanlaista hyötyä kuin jos aivastelen hihaani tai nenäliinaan – jonka teenkin mieluummin, koska virukset ovat huomattavasti pienempiä kuin maskin kuidut. Jos tulette vaatimaan, että minun lapseni pitäisi laittaa maski kasvoilleen koulupäivän ajaksi, niin silloin sanon EI, se ei missään nimessä käy!

Kun hengitätte, teistä tulee ulos höyryä, ja maski kostuu höyrystä. Kun maski on kostea, niin siihen tarttuu helpommin kaikenlaista: viruksia, sieniä ja bakteereja. Mahdolliset taudinaiheuttajat jäävät pidemmäksi aikaa senttien tai millien päähän suustanne ja nenästänne, ja riski sairastua kasvaa. Nyt ihmiset ajattelevat vain koronavirusta, mutta meillä on myös miljardeja muita viruksia, ja lisäksi vielä bakteerit, sienet, loiset ja paljon muuta, jota voi tarttua kasvomaskiin, jota te pidätte ihollanne kuin liimattuna. Tämä on silkkaa hulluutta!Sitten on vielä tämä: kun pidät kasvomaskia ja hengität ulos, niin hengitysilman mukana tulee aineenvaihdunnastasi sellaisia epäpuhtauksia, jotka kehosi on päättänyt heittää hiilidioksidin mukana ulos. Maskin kanssa kuitenkin hengität takaisin sisällesi osan näistä epäpuhtauksista. Veresi menee siksi hyperkapniaan (sisältäen liikaa hiilidioksidia) ja myös asidoosiin (liialliseen happamuuteen), jolloin elimistösi ph-arvo laskee.Mitä happamampi ympäristö, niin sitä todennäköisempää on sairastua moniin eri sairauksiin. Esim. syöpä viihtyy erittäin hyvin happamassa elimistössä. Sytyttäkää nyt järkenne liekki ja sammuttakaa pelkonne. Emme voi totella sellaisia sääntöjä, jotka vaarantavat oman tai lastemme terveyden.”

Mikrobiologi Stefano Montanari

Yhteenveto rokotteen ottamisen seurauksista

Covid19-rokote:

  • Ei estä kuolemaa.
  • Ei eliminoi virusta.
  • Ei anna immuniteettia.
  • Ei estä sinua saamasta virusta.
  • Ei estä sinua levittämästä virusta.
  • Ei poista tarvetta matkustusrajoituksille.
  • Ei poista tarvetta liikeyritysten sulkemiselle.
  • Ei poista tarvetta kasvomaskin pitämiseen.

Hallituksen vastauksia, jos ottaisin rokotteen:

1. Voinko lopettaa kasvomaskin käytön?

Hallituksen vastaus: ET.

2. Voivatko ravintolat, pubit, baarit jne. avautua jälleen ja jokainen tehdä töitä normaalisti?

Hallituksen vastaus: EIVÄT.

3. Tulenko olemaan vastustuskykyinen covid-19 taudille?

Hallituksen vastaus: Ehkä, mutta emme tiedä tarkkaan, se ei ehkä estä sinua saamasta sitä.

4. En kuitenkaan enää tartuta sitä muihin?

Hallituksen vastaus: Kyllä sinä voit edelleen tartuttaa muita.

5. Jos rokotamme kaikki lapset, jatkavatko koulut normaalisti toimintaansa?

Hallituksen vastaus: EIVÄT.

6. Jos olen rokotettu, voinko lopettaa sosiaalisen etäisyyden pitämisen?

Hallituksen vastaus: ET.

7. – Jos olen rokotettu, voinko lopettaa käsieni desinfioimisen?

Hallituksen vastaus: ET.

8. – Jos rokotutan itseni ja isoisäni, voimmeko halata toisiamme?

Hallituksen vastaus: ETTE.

9. – Avautuvatko elokuvateatterit, teatterit ja stadionit uudelleen rokotusten ansiosta?

Hallituksen vastaus: EIVÄT.

10. – Voivatko rokotetut kokoontua keskenään?

Hallituksen vastaus: EIVÄT.

11. – Mikä rokotuksen todellinen hyöty on?

Hallituksen vastaus: Virus ei tapa sinua.

12. – Oletteko varmoja siitä, että ei tapa?

Hallituksen vastaus: EMME.

13. – Jos tilastollisesti virus ei tapa minua muutenkaan, niin miksi ottaisin rokotuksen?

Hallituksen vastaus: Suojellaksesi muita.

14. – Jos siis otan rokotuksen, muut ovat 100 %:sti turvassa minun tartuttavuudeltani?

Hallituksen vastaus: EIVÄT OLE.

15. – Voitteko taata, että en saa haitallisia oireita tai kuole rokotuksen seurauksena?

Hallituksen vastaus: EMME.

16. – Kun kerran olette toimeksiantamassa tämän rokotuksen ja puhutte sakkojen antamisesta ihmisille, jotka eivät sitä ota sekä käyttämässä miljoonia veronmaksajien rahoja mainoskampanjoihin vakuuttaaksenne meidät ottamaan se – niin sitten, kun ihmiset saavat vakavia haittavaikutuksia tai kuolevat, kuten monille on tapahtunut – korvaatteko heille tai heidän perheilleen vahingot tai menetykset?

Hallituksen vastaus: EMME.

Miksi siis rokote?

Jaa tämä kaverille:

Liittyvät artikkelit