Tämä WHO: n ilmiantajan Astrid Stuckelbergerin haastattelu tarjoaa käsityksen organisaation sisäisestä toiminnasta.
Stuckelberger työskenteli kansainvälisten terveyssääntöjen parissa useissa maissa. Niiden perusteella WHO julisti maailmanlaajuisen pandemian. Kuuntele hänen näkemyksensä siitä, kuinka WHO:n toiminta rikkoo heidän omia sääntöjään.
Tutustu myös:

Liikakuolleisuuden varsinainen syy
LIIKAKUOLLEISUUDEN VARSINAINEN SYY Kuolleisuuden kasvu alkoi suuressa mittakaavassa viime vuoden toisella puoliskolla – ja eniten niissä maissa,…

Uutisointi koronasta
Oletko milloinkaan ihmetellyt koronauutisointia. Esimerkiksi Iltalehti 14.1.-21 uutisoi, että yksi rokoteannos antaa rokotetulle merkittävää suojaa taudin vakavaa muotoa vastaan. 19.2.-21 MTV uutisoi yhden piikin antavan 85% suojan. Lokakuun 15. päivänä tilanne on muuttunut niin ettei yksi rokote annakaan hyvää suojaa taudin vakavaa muotoa vastaan. Uutisoinnit ovat olleet yhtä kirjavaa monesta muusta aiheesta. Lue leviamisvaihe sivustolta lisää aiheesta.

Älkää sotkeko lapsia pelkoihinne
”Jättäkää lapset rauhaan. Jos teitä aikuisina pelottaa niin paljon flunssa, että te viette lapset lääketieteelliseen kokeeseen, josta on todistettavasti massiiviset haittavaikutukset – ne löytyy Fimean sivuilta, siis pelkästään lapsista – teillä on silloin todella iso ongelma itsellänne. Ette te voi sitä omaa ongelmaanne siirtää sillä lapsillenne, jos te pelkäätte jotain, että te laitatte lapset lääkekokeeseen.”

Kansalaisen kirjeet presidentille
Saimme luvan julkaista huolestuneen kansalaisen kirjeen. Kirje osoitettu Sauli Niinistölle, presidentille.

Australiassa tapahtuu – Radio Nova sensuroi haastattelun
Suomalainen Sini Ariell kertoi Radio Novan haastattelussa 4.12.2021, mitä Australiassa tapahtuu juuri nyt. Sanalla sanoen: hirveää! Miksi Radio Nova sensuroi haastattelun ja miksi tästä ei uutisoida Suomessa?

Neurokirurgi: Rajoitusten jatkamisella muut syyt kuin terveydenhuolto
Neurokirurgi, neurokirurgian dosentti, HUSin neurokeskuksessa toimiva Miikka Korja arvelee, että koronarajoitusten jatkamisella on nyt muut syyt kuin terveydenhuollon kantokyvyn turvaaminen.