Heikin teesit XIV 21.1.2021
Kirjoittaja: Helsingin yliopiston infektiotautien emeritusprofessori Heikki Peltola
1. Vaihdemiehen dilemma
Hollantilainen, lontoolaistunut (London School of Econmics) ekonomisti Paul Frijters tuulettaa (Club Troppo) COVID-19:n nurkkia oikein kunnolla. Luudan heiluessa hän on saanut paljon vasta-argumentteja, joihin hän vastaa hyvin perustellusti. Herra on nostanut esille filosofiassa
tunnetun käsitteen The Trolley Dilemma:
Juna (oik. ratikka) lähestyy kovaa vauhtia ja sinä seisot vaihteen vieressä. Jos annat junan kulkea suoraan, tapatat Jussin. Ikää ja sen myötä kaikenlaista kremppaa on jo kertynyt, mutta Jussi on myös parhaita ystäviäsi. Teitä seurataan, sillä paikalla on muitakin. Junan lähestyessä huutokuoro kiljuu, että käännä hyvä mies vaihdetta! Sitä et tee, Jussi jää junan alle. Sen jälkeen sinä olet yksiselitteisesti syyllinen: ”Tapoit Jussin, kuinka säälimätön, julma ja moraaliton mies! Jos olisit kääntänyt vaihdetta, Jussi ei olisi kuollut!” Yhteiskunta halveksii ääliötä, ystävän tappajaa.
COVID-19-pandemiassa on oltu tässä tilanteessa. Junan vielä viheltäessä kaukana tunnistettiin nopeasti ne, jotka ovat suurimmassa kuolemanvaarassa. Useimmat maailman maat, Suomi yhtenä, käänsi vaihdetta, sillä eihän junan voinut antaa törmätä riskiryhmiin! Juna oli pakko ohjata toiseen suuntaan. Vastanäkemyksille ei ollut tilaa – ne olivat moraalittomia, epäeettisiä. Mengele-huudot vaimensivat jonkun, joka uskalsi edes vihjaista toisenlaiseen lähestymistapaan.
Niin siinä sitten kävi, että juna ei törmännyt näkyviin kohteisiin. Veturi kääntyi ja paiskautui hyvin paljon suurempaan ihmisjoukkoon, kaatuikin lopulta ja moninkertaisti tuhonsa. Massamurhan laajuutta ei ymmärretä, sillä useimmat uhrit jäävät tunnistamatta. Heidän lukumäärästään ei tulla tietämään muuta kuin että se on 10-100 -kertaa niin suuri kuin suoraan kulkeva juna olisi aiheuttanut. Osaavat epidemiologit ja ekonomistit ovat yhtä mieltä siitä, että COVID-19:n ”kollateraaliset” vauriot ovat aivan toista luokkaa kuin uhrien aiheuttamat. Totta kyllä, YLE ilmoittaa joka päivä tarkat ”koronaluvut”, mutta nehän edustavat vain fraktiota siitä joukosta, josta oikeasti pitäisi tiedottaa – heistä, jotka jo ovat kuolleet tai tulevat menehtymään COVID-19:n seurannaisilmiöiden vuoksi. Taloudellisia vaurioita ei juuri kukaan osaa laskea. Nyt ei kukaan ole syyllinen, vaikka jälki on kamalaa. Ketään ei moitita, sillä parastaanhan tässä kaikki oivat yrittäneet.
Oikeinko siis stalinistinen suoraviivaisuus, että annetaan heikkojen kuolla ja pelastetaan nuoret ja terveet eli ne, joista yhteiskunta vielä tulee hyötymään? Ei. Vanhukset ovat ensisijaisia kärsijöitä myös silloin, kun junansuuntaa vaihdetaan. Vaikka vain harvat heistä sairastuvat SARS-CoV-2-infektioon, julmat eristämistoimet internoivat heidät kaikki omaan yksinäisyyteensä. Ja tuo hinta ei ole luettavissa päivittäisistä koronaluvuista. Se on paljon suurempi.
COVID-19-pandemian keskeinen ongelma on ollut ja on, ei niinkään taudin promilleissa mitattavassa tappavuudessa, vaan paniikkireaktiossa, jossa on massahysterian piirteitä. Jotkut puhuvat covid-maniasta. Veren perään kuolaava media kantaa suuren vastuun luokattomasta hypetyksestä, mutta kyllä alati jatkuvasta tiedottamisestaan huumaantuneet silmäntekevätkin ovat kunnostautuneet. Aikuisten kitatessa kaljaa pubeissaan lasten ja nuorten harrastustoiminnan esto silloinkin, kun kysymys ei ole kontaktilajista ja turvaetäisyyttä voi pitää, on yksi esimerkki. Kulttuuritilaisuudet ovat toinen; pitkin syksyä oli konsertti- ja oopperanäytöksiä ilman ongelmia – nyt nekin on blokattu. Hyvää tahtova hölmöily ei tunne rajoja. Muudan Teesien lukijoista kertoo laulaneensa neljässä kuorossa; harjoituksiin on osallistunut jopa 50 laulajaa. Ei ensimmäistäkään tunnistettua infektiota. Mutta turvavälejä on pidetty, käsiä pesty ja monet ovat käyttäneet maskia laulaessaankin. Ei se sen vaikeampaa ole ollut. Kyllä pelkodemian kanssa voi elää.
Yksi Frijtersin tiukoista kysymyksistä kuuluu, että miksi COVID-19:ään ei suhtauduta kuin mihin muuhun epi/pandemiseen hengitystieinfektioon tahansa? Onhan sillä tietysti omat erityispiirteensä – niin kuin kaikilla taudeilla -, mutta missä oleellinen ero influenssaan? Vaikeita tautimuotoja on, mutta jos kuolemia lasketaan, nykyisin ollaan vuosien 1957-59 ”aasialaisen” ja 1968 ”moskovalaisen” tasolla; kumpikin tappoi miljoonia. Ja meitä oli v 1960 alle puolet nykyisestä, 3 miljardia! ”Aasialaiselle” oli ominaista, että maiden välinen sairastuvuusero oli >70-kertainen ja että kuolleita oli paljon Suomessa, selvästi enemmän kuin esimerkiksi Ruåtsissa, Tanskassa tai Hollannissa (J Infect Dis. 2016; 213:738).
Vankin peruste useimpien maiden omaksumalle koronapolitiikalle on ollut yhteiskunnan voimavarojen turvaaminen niin, ettei sairaaloiden (tehohoito)kapasiteetti ylity. Siitä ei kai kukaan ole ollut eri mieltä. Kysyttäessä, mitä Frijters tekisi nykytilanteessa, hän totesi laivan lipuneen jo ohi, mutta listasi kuusi asiaa:
a) Ei massiivisia sosiaalisia eristämisiä vaan kohdennetut rajoitustoimet.
b) Erityisesti tehohoitovälineiden maksimaalinen tuotanto, mutta samalla rokotteiden kehitystyö.
c) Rajallisen hoitokapasiteetin vallitessa selkeät priorisoinnit. (Kuulostaa ehkä kamalalta, mutta
sitähän potilasta kunnioittava sairaanhoito tekee kaiken aikaa.)
d) Suhtaudu COVID-19:ään kuin mihin tahansa muuhun tautiin; rohkaise elämään niin normaalisti
kuin suinkin.
e) Uskalla puhua kuolemasta avoimesti. Kerran me kaikki tulemme polkumme päähän.
f) Yritä estää median ainaista halua painaa paniikkinappulaa.
2. Rajoitustoimien tiukkuus (strngency) vs. teho pandemian rajaamiseksi
Myös Suomessa on käynyt niin, että kun todetut SARS-CoV-2-infektiot alkoivat runsastua, suitsia kiristettiin; rajoitteita on vedetty sinne, tänne, tuonne ja usein ulottumaan läpi harvaan asutun, vähäväkisen maan. Innokkaimmat ovat taas vaatimassa poikkeuslakeja ja niiden suomia häkityksiä. Yleisön paine kasvaa, poliitikot ovat hädissään. Ovatko kaikki toimet olleet viisaita, onkin sitten eri juttu.
Ruåtsi on profiloitunut maana, joka hukkasi etsikkoaikansa salliessaan pandemian levitä keväällä eritysesti suur-Tukholman alueelle. Osittain syistä, joita käsiteltiin XII Teeseissä, kuolemantapauksia on väestöön suhteutettuna ollut kymmenkunta kertaa enemmän kuin Suomessa. Mutta, tätä nykyä, onko suitsia kiristetty jo Ruåtsissakin?
Oxfordin tieteilijät (Blavatnik School, University of Oxford) ovat kehittäneet tiukkuusindeksin (stringency). Se ottaa huomioon sellaisia asioita kuin oppilaitosten sulkemisia, matkustusrajoituksia, kokoontumisten kieltämisiä, kotiin häkittämisiä yms. Kun on niin tiukkaa, että henki tuskin enää pihisee, ollaan sadassa prosentissa. Alla oleva taulukko suhteuttaa indeksin
kuolemantapausten kumulatiiviseen määrään joulukuussa 2020.
Taalainmaanhevosen suitset ovat kireämmällä kuin missään muualla Pohjoismaissa. Tai
ainakin olivat joulukuussa.
Yksi taulukko ei maata merelle vie, mutta rajoitustoimien tiukkuus ei näytä heijastuvan
kuolemantapauksiin. Espanjantaudin ajoilta on viitettä siitä, että nopeasta häkityksestä
olisi hyötyä, mutta paljon on tuoretta dataa 180° toiseen suuntaan (Larochelambert, Front Publ Health 2020;8:1).
3. COVID-19, erityisesti ikäihmisiä valikoiva surma?
Katsoopa lähes mitä maata tahansa, elämänsä ehtoopuolta taivaltavat ovat selvästi
suuremmassa kuolemavaarassa kuin nuoremmat. Ohessa tuore17.1.2021 Ruotsin tilanne:
Onko COVID-19 siis erityisesti ikäihmisten tappaja? Ei oikeastaan. Eläkeläisiä on, tetysti, suhteellisesti eniten maissa, joissa elinaikaodote on pitkä. Erilaiset krooniset vaivat yleistyvät
iän myötä, ja vakavan koronataudin uhka kasvaa. Lihavuus ja kakkostyypin diabetes ovat yleisiä teollisuusmaissa – siinä taas kaksi lisätekijää kasvattamassa eläke-ikäisten kuolemanriskiä.
Kun sitten mikä tahansa epidemia osuu alueelle, viikatemies niittää satoa erityisen paljon rikkaiden maiden ikäihmisissä. Toisin kuin COVID-19, espanjantauti vei paljon nuoria aikuisia. Vanhusten riskialttiutta kuvaa v 2003 helleaalto. Eurooopassa uupui 30.000-50.000 ja Ranskassa 15.000. COVID-19 itsessään ei edes ikävalinnoissaan ole kovin poikkeuksellinen pahantekijä. Se kun ymmärrettäisiin – laajalti! Pandemiaa yhtään vähättelemättä.
Kirjoittaja: Helsingin yliopiston infektiotautien emeritusprofessori Heikki Peltola
Alkuperäinen teksti tässä.
