Dr. Bhattacharya: Fauci on täysin väärässä

Stanfordin yliopiston epidemiologi, lääketieteen professori Jay Bhattacharya kommentoi 12-15-vuotiaiden lasten rokottamista. Tohtori Bhattacharya johtaa Stanfordin terveys- ja ikääntymiskeskusta. Bhattacharyan tutkimus on keskittynyt mm. väestön terveyteen ja hyvinvointiin, erityisesti hallitusohjelmien, biolääketieteellisen innovaation ja talouden rooliin. Nyt Bhattacharya on tutkinut Covid-19:n epidemiologiaa ja erilaisten poliittisten toimien vaikutusta epidemiaan. Hän on mukana myös Great Barrington Declarationissa
Ei mitään syytä rokottaa lapsia
Tohtori Bhattacharya sanoo, että hänen mielestään ei ole mitään syytä rokottaa lapsia. Lapsilla on häviävän pieni mahdollisuus saada koronatartunta saati kuolla siihen. Rokotetta ei ole testattu lapsilla, joten rokotteen aiheuttamista haittavaikutuksista ei ole myöskään tietoa.
Miksi lapset pitäisi rokottaa, kun todennäköisyys saada tartunta on lähellä nollaa, eikä tauti ole heille vaarallinen? Miksi lapsiin pitäisi injektoida kokeellista lääkettä, jonka on jo lyhyen ajan kuluessa todettu aiheuttavan vakavia haittavaikutuksia? Kokeellinen rokote ei kuitenkaan estä taudin leviämistä.
On virheellistä ajatella, että rokote olisi hyväksi lapsille. Se ei ole hyväksi lapsille. Lapsia ei tarvitse rokottaa epidemian lopettamiseksi.
Stanfordin yliopiston epidemiologi, lääketieteen professori Jay Bhattacharya
Bhattacharya kertoo, että hän ei rokotuta omia lapsiaan kokeellisella koronarokotteella, vaikka hänen lapsensa ovat saaneet muut perinteiset rokotteet.
– Miksi lapset pitäisi rokottaa jotakin sellaista tautia vastaan, joka ei ole tappava tai aiheuta vakavia haittavaikutuksia, kysyy tohtori Bhattacharya. – On virheellistä ajatella, että rokote olisi hyväksi lapsille. Se ei ole hyväksi lapsille. – Lapsia ei tarvitse rokottaa epidemian lopettamiseksi.
Fauci on väärässä
Bhattacharya ottaa myös kantaa Anthony Faucin maskilausuntoihin. Fauci on Yhdysvaltain Kansallisen allergia- ja infektiotautien instituutin pääjohtaja ja kuuluu Valkoisen talon koronavirustyöryhmään.
Bhattacharya kommentoi Faucin väitettä siitä, että maskin käyttö estää hengitystieinfektioiden, kuten influenssan leviämisen. Fauci toivoo maskin käytön jatkuvan myös tulevina vuosina.
– Hän on täysin väärässä, sanoo Bhattacharya ja viittaa esimerkiksi Ruotsin tilanteeseen. – Ruotsissa ei käytetty maskia, eikä sielläkään ollut influenssaa. Influenssa on kadonnut maailmanlaajuisesti, mutta se ei johdu maskien käytöstä. Maskin käytöstä ei ole todettu olevan vaikutusta influenssaepidemioiden leviämiseen – tästä on tehty kymmeniä tutkimuksia vuosikymmenten aikana. Tohtori Faucin väitteille ei ole olemassa perustetta, toteaa Bhattacharya.
Videon lopulla todetaan, että maskista on tullut kuin uskonnollinen symboli. Siitä ei ole hyötyä, mutta sitä käytetään silti.
Katso lyhyt haastattelu tästä:
Lue myös: