Rikosilmoituksia koronatoimenpiteistä
Koronatoimenpiteistä on nyt tehty rikosilmoituksia.
Koronatoimenpiteistä on nyt tehty rikosilmoituksia.
Haluatko lähettää viestin hallitukselle ja kansanedustajille? Voit kopioida tämän pohjan ja lähettää sen – sähköpostiosoitteet löydät tältä sivulta.
Ylen mukaan koronavilkun ilmoituksen jälkeen tulee mennä testiin, ja jäädä omaehtoiseen karanteeniin, vaikka testitulos olisi negatiivinen. Miksi?
Eduskunnassa on vain yksi kansanedustaja, joka uskaltaa julkisesti kyseenalaistaa rajoitusten tarpeellisuutta ja nostaa esille niiden tuhoisia seurauksia kansalaisille, yritystoiminnalle, maamme taloudelle ja Suomen tulevaisuudelle.
Lääkäri Ville-Veikko Elomaa kertoo lukuisista maskitutkimuksista tässä Uusi Suomi Puheenvuorossa julkaistussa kirjoituksessa. ”Ilman vahvaa näyttöä, pelkän esimerkin voimalla, olemme valmiita nöyryyttämään ja arvostelemaan niitä, jotka ajattelevat asioita kriittisesti ja jopa kieltäytyvät toimimasta ryhmän paineen alistamana. Onko suurempaa viisautta mennä lauman mukana vai osoittaa selkärankaa ja käyttää omia aivojaan? ”
Suomen filmikamarin tiedotus kirjelmästä, jolla kymmeniä allekirjoittajia elokuva-alalta: ”AVIen päätökset rajoittavat elokuvateattereiden elinkeinovapautta tavalla, jolle ei ole perusteita. Rajoituksen kohdistuvat perusteettomasti myös sananvapauteen ja sivistyksellisiin oikeuksiin. Kulttuurielämään kuten elokuvanäytöksiin osallistuminen on jokaisen perusoikeus.”
Johannes Sorvali käy läpi kuolleisuuslukuja ja toteaa, että tilastodata ei tue koronahysteriaa – mukana lähteet. ”Ennen kaikkea haluaisin virittää vakavasti otettavan keskustelun siitä, onko tässä koronavouhotuksessa ollut alun perinkään paljonkaan järkeä. Tiedän että asian kyseenalaistaminen on käytännössä kerettiläisyyttä, koska anekdootteihin ja laumasuggestioon perustuva yleinen mielipide on jo kauan sitten propagandoitu koronauskoon.”
Helsingin Sanomien mukaan rokotusoireet ovat johtaneet sairauslomiin sairaanhoitopiirin alueella ja myös Helsingin kaupungin työntekijöillä. Kokeellisen koronarokotteen haittavaikutukset ovat olleet voimakkaampia kuin kausi-infuenssarokotteen aiheuttamat oireet.
Ovatko koronarajoitukset liian tiukkoja vai liian lepsuja? 10.2.2021 studiossa keskustelemassa yleiskirurgian, traumatologian ja ortopedian erikoislääkäri Ville-Veikko Elomaa, solubiologian dosentti Pirta Hotulainen sekä kansalaisaktivisti ja yrittäjä Ossi Tiihonen.
Asianajajat Reiner Fuellmich ja Tamir Turgal keskustelevat Israelin koronatilanteesta ja rokotuksista sekä Nürnbergin säännöstöstä ja Helsingin julistuksesta, jotka vaikuttavat lainsäädäntöön sekä lääketieteelliseen tutkimukseen.
Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen ihmisoikeustuomioistuimessa on
päätetty 29.1.2021, että minkäänlaista rokotuspakkoa ei saa olla missään Euroopan maassa, eikä niitä, jotka eivät ota rokotusta, saa millään tavalla syrjiä.
Tiedätkö, mitä kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe tarkoittavat? Nämä termit kuulostavat uhkaavilta, mutta numeroiden valossa tilanne voikin olla toinen.
Koronapositiivisuus todetaan yleensä RT-PCR-testillä, jossa viruksen osia monistetaan, kunnes löydös on havaittavissa. Menetelmän heikkoutena on sen liiallinen herkkyys, minkä vuoksi se havaitsee viruksen hajonneita osia jopa kuukausia tartunnan jälkeen.
Useat tutkimukset todistavat, että ivermektiini tehoaa Covid-19-sairauteen, ja lisäksi se toimii ennaltaehkäisevästi. Video ja linkkejä useisiin tutkimuksiin:
Tunnettu oikeusasianajaja Reiner Fuellmich on saksalaisen koronavirustutkintavaliokunnan jäsen. Hänen mukaansa COVID-petoksista vastuussa olevien henkilöiden pitäisi joutua oikeuden eteen kenties historian suurimmasta rikoksesta ihmiskuntaa vastaan. Mikä tilanne on nyt?
Miten maskin käyttö ja harrastustoiminnan rajoittaminen vaikuttavat lasten hyvinvointiin nyt ja tulevaisuudessa? Tutustu tutkimuksiin ja suomalaisten asiantuntijoiden lausuntoihin!
Onko Covid maineensa veroinen tappaja vai voisiko todellisuudessa kyse olla tilastokikkailusta poliittisiin tarkoituksiin? Psykologisten operaatioiden luonnollisia vihollisia ovat todelliset tiedemiehet.
Nuorisolääketieteen dosentti Silja Kosola kirjoitti Lääkärilehdessä 27.1.2021 otsikolla “Miksi koronakuolemia ei voi ehkäistä hinnalla millä hyvänsä?”