Piikki. Päivi Ketolainen
|

Piikki. Päivi Ketolainen

Päivi Ketolainen kysyy 2021 julkaistussa kirjassaan, miksi Suomessa ei vieläkään ole hoitopolkuja ja korvausjärjestelmää rokotehaittojen varalta. Läheskään kaikki rokotteiden uhrit eivät ole hoiva- ja korvausjärjestelmän piirissä. Monet heistä ovat suorastaan heitteillä. Tutustu kirjaan, joka perustuu haastatteluihin ja Päivin oman perheen tarinaan.

Rokotteet ja vaiettu tieto. Elina Hytönen ja Kirsi Lohtaja
|

Rokotteet ja vaiettu tieto. Elina Hytönen ja Kirsi Lohtaja

Suomen Terveysjärjestö ry on myöntänyt Vuoden Ruusu 2018 -palkinnon Rokotteet ja vaiettu tieto -kirjan kirjoittajille, Elina Hytöselle ja Kirsi Lohtajalle. Perusteluissa sanotaan mm. ”Elina Hytönen ja Kirsi Lohtaja ovat tarttuneet aiheeseen, joka on yhteiskunnassamme edelleen tabu. Rokotteet ja niiden turvallisuus herättävät yhä enemmän kysymyksiä, joihin on vaikea saada puolueettomia vastauksia. Kirja antaa kiihkotonta tietoa rokotteisiin liittyvistä tutkimuksista ja niissä saaduista tuloksista.”

Dr. Bhattacharya: Koronarokote ei ole hyväksi lapsille, Fauci on täysin väärässä
| |

Dr. Bhattacharya: Koronarokote ei ole hyväksi lapsille, Fauci on täysin väärässä

Stanfordin yliopiston epidemiologi, lääketieteen professori Jay Bhattacharyan mukaan lapsia ei pidä rokottaa. Rokote ei ole lapsille hyväksi, hän toteaa ja perustelee näkemyksensä. Hän ei rokotuta myöskään omia lapsiaan tällä kokeellisella rokotteella, jonka haittavaikutuksista ei ole vielä tietoa.

Koronarokotteetko turvallisia – myös pitkäaikaishaittojen osalta?

Koronarokotteetko turvallisia – myös pitkäaikaishaittojen osalta?

”Käytännössä ainoa keino yrittää saada luotettavaa tietoa rokotteiden pitkäaikaishaitoista on selvittää aktiivirokotteella ja lumerokotteella rokotettujen terveyden tilaa riittävän pitkällä aikavälillä. Nyt tuo ainoa keino luotettavien turvallisuustietojen keräämiseksi on romuttunut. Tieteellisesti luotettava vastaus otsikon kysymykseen uhkaa jäädä vaille vastausta.”