Onko Covid-19-rokotus turvallinen?
|

Onko Covid-19-rokotus turvallinen?

”Patologin näkökulmasta Covid-19-rokotus ei ole niin turvallinen, että sen ottamista voisi suositella. Rokotuksesta on jo aiheutunut haittoja, eikä kukaan tiedä mitä rokotetut saavat tulevina vuosina kokea. Olisi aika turvautua muihin keinoihin pandemian voittamiseksi”, toteaa lääketieteen ja kirurgian tohtori, erikoislääkäri ja patologian dosentti emeritus Seppo Sutinen.

HUSin ylilääkäri Asko Järvinen kertoo miten koronakuolemista valehdellaan

HUSin ylilääkäri Asko Järvinen kertoo miten koronakuolemista valehdellaan

Ilta-Sanomat uutisoi näyttävästi 2.12.2020, että koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-infektiotautiin on Suomessakin kuollut 20–30-vuotiaita nuoria aikuisia. – Yksittäisiä tapauksia on ollut, HUSin infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen kertoi tuolloin Ilta-Sanomille. Tilastot kuitenkin kertovat toista. Toimittaja Lauri Paavola soitti Asko Järviselle. Puhelu osoittaa, miten koronasta, pandemiasta sekä rokotteista valehdellaan lääketieteen ammattilaisten, lääkefirmojen sekä median yhteistyöllä. Ääninauhoitetta on vaikea kiistää.

LL Rauli Mäkelä: Vastine Teemu Laajasalolle
|

LL Rauli Mäkelä: Vastine Teemu Laajasalolle

LL Rauli Mäkelä kirjoitti vastineen piispa Teemu Laajasalon 19.10.2021 HS:ssa julkaistuun rokottamattomia syyllistävään ja vastakkainasettelua lietsovaan kirjoitukseen. Vastine on toimitettu myös HS:lle, joka ei ole toistaiseksi sitä julkaissut. Laajasalon kirjoitus aiheutti poikkeuksellisen eropiikin kirkosta: kirjoitus koettiin epäkristilliseksi, epätieteelliseksi ja syyllistäväksi.

Sairaanhoidon kuormitus laskenut ja kuolemat vähentyneet – silti THL levittää uhkakuvia
| |

Sairaanhoidon kuormitus laskenut ja kuolemat vähentyneet – silti THL levittää uhkakuvia

Median mukaan rokottamattomat ovat vastuuttomia ja vaaraksi muille. Tilastot kuitenkin osoittavat, että nämä väitteet ovat propagandaa, joka ei perustu todellisiin lukuihin eikä tietoon. THL:n mukaan rokottamattomiksi lasketaan myös potilaat, joiden ensimmäisestä koronarokoteannoksesta on kulunut alle 21 vuorokautta. Vastaavasti kahdesti rokotetuksi lasketaan vasta, kun toisesta rokotteesta on viikko.

Rokotejohtaja Rämetiä televisiossa opastanut kokenut erikoislääkäri sensuroitiin
| | | |

Rokotejohtaja Rämetiä televisiossa opastanut kokenut erikoislääkäri sensuroitiin

Moni toivoi jatkoa lyhyeksi jääneelle MTV3:n keskustelulle, jossa kokenut erikoislääkäri haastoi rokotejohtaja Mika Rämetin. Pelastetaan Suomen Lapset -lääkäriryhmään kuuluva mikrobiologian erikoislääkäri ja dosentti Tamara Tuuminen antoi aiheesta jatkohaastattelun Mikko Kemppe podcastiin. Nopeasti 28 000 katsojakertaa kerännyt geeniteknologisten koronarokotteiden vaaroja ja riskejä paljastanut haastattelu on nyt sensuroitu YouTubessa.

Lääkäriryhmä pyytää virologeilta puolueetonta arviota koronarokotteista
|

Lääkäriryhmä pyytää virologeilta puolueetonta arviota koronarokotteista

Ihmisiä ei ole koskaan aiemmin rokotettu flunssan kaltaista tautia vastaan geeniteknologiaan perustuvilla injektioilla. Siksi näiden vaikutuksia, etenkään pitkäaikaisia ja mahdollisesti viiveellä tulevia haittoja ihmisiin ei vielä voida tietää. Pelkästään Suomessa näistä injektioista on tehty yli 8000 haittailmoitusta, joista n. 2000 arvioitu vakaviksi ja joiden joukossa yli 100 kuolemaa.

Lääkäriryhmä vaatii Fimea:lta ja THL:ltä tieteellistä selvitystä koronakorotteiden turvallisuudesta
|

Lääkäriryhmä vaatii Fimea:lta ja THL:ltä tieteellistä selvitystä koronakorotteiden turvallisuudesta

Pelastetaan Suomen Lapset -ryhmän lääkärit vetoavat tiedotusvälineisiin koronarokotteita koskevan todenmukaisen tiedon ja rokotusten keskeyttämistä koskevien perusteluiden julkaisemiseksi. FIMEA:aan raportoidut tuhannet vakavat haitat eivät voi olla pelkkää ajallista sattumaa. Ryhmä on esittänyt THL:lle ja FIMEA:lle 2.8. osoittamassaan kirjeessä useita kysymyksiä koronarokotteista ja niiden turvallisuudesta.

Tiedeuutinen: Rokotetut sairastuvat Delta-varianttiin ja tartuttavat muita
|

Tiedeuutinen: Rokotetut sairastuvat Delta-varianttiin ja tartuttavat muita

Tiedeuutisessa käsitellään ADE-ilmiötä (Antibody Dependent Enhancement) eli rokotettujen sairastumista vakavampaan tautiin kuin rokottamattomien, sekä loppukevään delta-varianttitautirypästä, jossa koronarokotukset eivät näyttäneet suojaavan rokotettuja taudilta eivätkä estäneet jatkotartuntoja.

Yli 20 lääkäriä vaatii koronarokotusten välitöntä keskeyttämistä
|

Yli 20 lääkäriä vaatii koronarokotusten välitöntä keskeyttämistä

Suomalainen lääkäriryhmä on laatinut FIMEA:lle ja THL:lle kirjeen koronaan ja rokoteturvallisuuteen liittyvistä avoimista kysymyksistä. Koronarokotteina markkinoitujen geeniteknologisten injektioiden saaneilla on ilmennyt poikkeuksellisen paljon haittavaikutuksia. Lääkärien mukaan koko väestön koronarokotukset pitää keskeyttää toistaiseksi, kunnes vakavien rokotehaittojen syy-yhteydet on selvitetty.

Lääkärien kirje THL:lle
| | |

Lääkärien kirje THL:lle

Suomalaisen lääkäriryhmän kirje THL:lle ja FIMEA:lle koskien SARS-CoV-2-virusta eli koronaviruksen aiheuttamaa COVID-19-tautia vastaan suunnattujen kokeellisten, geeniteknologiaan perustuvien injektioiden turvallisuutta. Lääkäriryhmä odottaa tieteellisesti perusteltuja ja virallisia vastauksia THL:lta ja FIMEA:lta, ja toivoo, että tämä yhteydenotto käynnistäisi avoimen ja puolueettoman tieteellisen keskustelun aiheesta.

Lääkärit vastustavat koronarokotusten laajentamista 12–15 -vuotiaisiin
| |

Lääkärit vastustavat koronarokotusten laajentamista 12–15 -vuotiaisiin

Suomalainen Pelastetaan Suomen Lapset -lääkäriryhmä on STM:n pyynnöstä antanut lausunnon 12 – 15 -vuotiaiden koronarokotuksista. Lausunto on kielteinen ja sen taustalla ovat Covid-19 -taudin vaarattomuus lapsille, jo olemassa olevat turvalliset lääkkeet sekä tieteellisen näytön puute geeniteknologisten injektioiden turvallisuudesta. Lisäksi lääkäriryhmä haastaa Fimean ja THL:n asiantuntijat julkiseen tieteelliseen keskusteluun aiheesta.